500. Harvesteri luovutettiin Puolassa

12.8.2013

Metsäurakoitsija Wieslaw Radomski päätti tilata uuden Sampo-Rosenlew 1066-harvesterin. Tapauksella on erityistä merkitystä, koska tämä oli järjestyksessään 500. tehtaalta lähtevä kone.

Wroclawin lähistöllä Puolassa toimiva Radomski aloitti yrittäjäuransa 17 vuotta sitten eli samoihin aikoihin, kun Porissa päätettiin aloittaa harvestereiden sarjatuotanto.

Paljon on tapahtunut näiden vuosien aikana. Puolalaisyritys on kasvanut yhden metsurin firmasta antaen nyt työtä kymmenille ammattilaisille. Radomski hoitaa puolalaiseen tapaan alueellaan kaikki työt metsän uudistamisesta aina päätehakkuuseen saakka. Koneiden määrää kysyttäessä, kertoo yrittäjä harvestereita olevan nyt kolme ja maataloustraktoreitakin kymmenkunta.

Myös Sampo-Rosenlewilla on menty eteenpäin. Harvestereita on nyt kahta mallia, ja myös kuormatraktori on jo esitelty. Yhtiön metsäkoneita on käytössä noin 20 maassa. Puola on noussut tärkeimpien markkina-alueiden joukkoon ja siellä onkin porilaisia metsäkoneita jo lähes 50 kpl.

Kiireinen Radomski valittelee, että tehtaan väellä ei ole aikaa tulla hänen kotiinsa laulamaan yhteislauluja. Muusikkonakin itsensä elättänyt yrittäjä huolehtisi mieluusti säestyksestä. Onneksi sentään puunkorjuuasioissa on löytynyt Sampo-Rosenlewin kanssa yhteinen sävel.

 

poland

Työmaalla koneen luovutustilaisuudessa ovat vasemmalta Sampo-Rosenlewin Hannu Nummelin ja Harri Uusi-Rauva, koneen kuljettaja, jälleenmyyjän edustajat Andrzej Gudalewski ja Grzegorz Jackowski, joiden välissä urakoitsija Radomski sekä viimeisenä oikealla Puolan metsähallituksen edustaja.

« Takaisin